Alotin pitkästä aikaa maksulliset tanssitunnit välinetanssini tueksi. Olen aiemmin tanssinut balettia ja hip hopin kaltaista tanssia. Jälkimmäisestä on melkein 10 vuotta aikaa, ja baletista n. 15 vuotta. Onneksi sain mukaani innostumaan pari ystävää, koska jännitti niin paljon mennä tanssikouluun. 

Luuloni olivat inasen korkeammalla, mitä todellisuudessa pystyn seuraamaan koreografia. Luulin myös, että osaan liikkua rytmin mukaan, mutta pään miettiessä liikkeitä, korvani sulkeutuvat. 

Tämän päivän tunnilla opettaja pyysi alkulämmittelyiden lomassa tekemään molemmin päin spakaadit(En todellakaan tiedä oikeita termejä! Vielä.). Melkein koko sali sai, paitsi me ystävieni ja parin muun kanssa siellä korkealla irti lattiasta ja naamallamme luki isolla ''APUA!''. Tunsin itseni niin pieneksi norsuksi.

Myös aiempina tunteina olen kokenut monia samanlaisia tunteita, kuten hypyissä, nilkan ojennuksissa ja pelkässä suoraryhtisessä olemuksessa. Ja ryhmä on vielä alkajaisryhmä. Tämmöisissä tilanteissa tunnen katkeruutta itseäni kohtaa, että olin idiootti ja lopetin tanssin, ja menin olemaan tyhmä nuori. Todella tyhmä. 

Mutta ilman niitä kokemuksia en olisi tässä. Ja pidän tämän hetkisestä. 


Häpeä on hyvä juttu. Sen jälkeen yleensä muuttaa asioita. Palauttaa maan pinnalle. Puhkaisee kuplan.